Skip to content
  • Etusivu
  • Blogi
  • Yrityksesi kasvaa – oletko valmis kasvaviin työnantajavelvoitteisiin?
Alasivujen-hero-taso1-blogi

Yrityksesi kasvaa – oletko valmis kasvaviin työnantajavelvoitteisiin?

|

1 min lukuaika

Yrityksen kasvu tuo mukanaan paljon hyvää: uusia asiakkuuksia, innostusta, rekrytointeja ja tulevaisuuden mahdollisuuksia. Moni kasvu-uralla oleva organisaatio suuntaakin katseensa luonnollisesti myyntiin, asiakaskokemukseen ja osaajien houkutteluun. Samalla on kuitenkin yksi usein katveeseen jäävä alue, jonka merkitys kasvaa jokaisen uuden työntekijän myötä: työnantajavelvoitteet ja niiden hallinta.

Kun ihmisten määrä kasvaa, myös vastuu kasvaa

Kasvun myötä arki monimutkaistuu. Yhden tiimin sijaan onkin useita tiimejä. Yhden esihenkilön sijaan useampi erilainen johtaja ja erilaiset tavat johtaa. Kun työsuhteiden määrä kasvaa, kasvaa myös tarve selkeydelle ja yhdenmukaisuudelle.

Usein esimerkiksi työsuhteen ehtojen määrittelyyn, perehdytykseen tai työaikojen hallintaan liittyvät käytännöt ovat rakentuneet ajan mittaan – hiljaisesti ja hyvässä hengessä. Kun ihmisiä on vähän, sovitaan asioista joustavasti ja tilanteen mukaan. Mutta entä sitten, kun työntekijöitä on jo 20? Tai 50?

Esihenkilön rooli ja vastuu ovat aina olemassa – mutta onko niitä määritelty?

Kun organisaatio kasvaa, ei voida enää olettaa, että kaikki tietävät automaattisesti, miten toimitaan. Juridisesti vastuu esihenkilönä ei vaadi virallista nimitystä – käytännön rooli ja vastuut ratkaisevat.

Esihenkilö kantaa vastuuta muun muassa työn kuormittavuudesta, työturvallisuudesta ja tasapuolisesta kohtelusta. Siksi on olennaista, että esihenkilöitä koulutetaan ja tuetaan. Sama pätee johtoon: viime kädessä vastuu ulottuu organisaation hallitukseen asti. Vastuu ei katoa, vaikka sitä ei olisi osattu nimetä.

Juridiset velvoitteet kietoutuvat arkeen

Työelämän pelisäännöt muodostuvat monesta kerroksesta: lainsäädännöstä, työehtosopimuksista, paikallisista sopimuksista, työsopimuksista, vakiintuneista käytännöistä ja työnantajan työnjohto-oikeudesta. On ymmärrettävä, miltä osin lainsäädäntö on pakottavaa ja mistä asioista voidaan sopia toisin ja kenen kanssa. Työsopimukset on laadittava ajatuksella ja liiketoiminnan tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Virhekirjaukset työsopimuksissa voivat tulla kalliiksi ja niiden muuttaminen yksipuolisesti on vaikeaa.

Kasvu ei ole riski – jos siihen on valmistauduttu

On tärkeää ymmärtää, että työnantajana kasvaminen ei ole vain hallinnollinen muutos – se on kulttuurinen, toiminnallinen ja juridinen murros. Kun velvoitteet hoidetaan suunnitelmallisesti, HR-prosesseista rakennetaan samalla rakenteita, jotka tukevat kasvua ja varmistavat, että ihmiset voivat hyvin.

Blogin kirjoittaja

Jenni Kairinen

show bio

Senior HR & Legal Consultant

Olen juridiikan ja henkilöstöjohtamisen ammattilainen, ja tuen kasvua ja muutosta myös coachingin keinoin. Minulla on vahva kokemus vaativista työelämän tilanteista – kuten organisaatiomuutoksista, neuvotteluista sekä johtamisen ja työkulttuurin kehittämisestä. Olen toiminut HR-johtajana, Legal Counselina ja valmentajana ja saanut kohdata monia organisaatioita, esihenkilöitä ja johtajia muutoksen keskellä.

Valmennustapani on osallistava ja positiivisesti haastava. Uskon, että kasvu syntyy oivalluksista ja kyvystä siirtää ne osaksi arjen toimintaa – siinä kuljen asiakkaan rinnalla.



Vahvuusalueeni


▪ Työlainsäädäntö & työsuhdeasiat
▪ Muutostilanteet & organisaatiotuki
▪ HR & esihenkilötyön kehittäminen
 Coaching & johtamisen kasvu
Vaativat vuorovaikutustilanteet


+358 50 467 7179

graphic

Mikä sinua mietityttää? Mistä asiasta haluaisit jutella?

Kerro se meille. Olemme valmiina auttamaan.

graphic