Syrjimättömyys työelämässä ja rekrytoinnissa on ollut viime aikoina paljon esillä. Sosiaalisessa mediassa on ollut viime aikoina aktiivista keskustelua muun muassa ikäsyrjinnästä rekrytoinnissa.
Tässä webinaarissa asiantuntijamme keskustelevat yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä rekrytoinnissa. Työnantajien on tärkeä tunnistaa kehittämistarpeet omissa rekrytointikäytännöissä, niin lakisääteisten velvoitteiden noudattamisen kuin työnantajamielikuvankin osalta.
Webinaarissa käydään läpi työnantajaan kohdistuvia, yhdenvertaisuuden varmistamiseen liittyviä velvoitteita, jotka linkittyvät esimerkiksi tehtävän ja valintakriteerien määrittelyyn, kiellettyihin syrjintäperusteisiin, työpaikkailmoituksiin, työhaastatteluun ja valintapäätöksen tekemiseen. Lisäksi webinaarissa kuullaan käytännön kokemuksia ja näkemyksiä siitä, miten yhdenvertaisuuden varmistaminen voidaan käytännössä huomioida rekrytointiprosessin eri vaiheissa.
Syrjimättömyys työnhaussa ja työelämässä ylipäätään parantaa työhyvinvointia ja edistää parhaimmillaan monimuotoisuutta työyhteisössä. Syrjimätön rekrytointi voidaan myös nähdä osana vastuullisen rekrytoinnin ja työnantajuuden kokonaisuutta.
Webinaarissa aihetta lähestytään seuraavien kysymysten kautta:
- Mihin on hyvä kiinnittää huomiota työpaikkailmoituksia laadittaessa?
- Kenet kutsua työhaastatteluun ja millä perusteella?
- Mikä on työhaastattelun tarkoitus ja mihin siinä keskitytään?
- Mihin työnantajan tulee kiinnittää huomiota valintapäätöksiä tehdessään?
- Miten yhdenvertaisuuden toteutuminen rekrytoinnissa voidaan varmistaa? Entä miten se voidaan todentaa?