Työkyky- ja työhyvinvointivalmennukset

Hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö on jokaisen organisaation menestyksen tae. Johdon ja esihenkilöiden tehtävänä on luoda raamit työhyvinvoinnille ja toisaalta myös aktiivisin toimin kehittää ja ylläpitää työkykyä arjessa. Työkykyjohtamisen ja työhyvinvoinnin taitoja voi myös kehittää. Valmennuksemme soveltuvat esihenkilöille ja johdolle, mutta myös koko henkilöstölle. Hyvinvointi on jokaisen asia!

Tukea keskittymiskyvylle palautumisvalmennuksella

Töitä tulee usein tehtyä intensiivisesti ja pitkään. Tarvitsemme kuitenkin riittävästi lepoa ja aikaa palautumiselle, jotta voimme mahdollisimman hyvin töissä ja teemme työmme hyvin. Työstä palautuminen tarkoittaa sitä, että aivot, keho ja mieli irrottautuvat ja elpyvät työn rasituksista. Kun irtautuminen työstä ja lepo sujuvat hyvin, elimistömme on palautunut työpäivän aikana koetun kuormituksesta ja stressistä ja meillä on hyvä valmius jatkaa työssä tai aloittaa uusi tehtävä.

Palautuminen edellyttää riittävää lepoa. Siksi työpäivän aikaiset tauot ja rauhoittumishetket ovat hyvin tärkeitä. Jos työpäivä on kuormittavaa suorittamista ilman lepohetkiä voi käydä niin, ettei työpäivän aikana palaudu lainkaan. Mitä väsyneempi olo on, sitä merkittävämpää on tauottaa työtä.

Palautumisvajeen voi tunnistaa esimerkiksi siitä, että keskittyminen on vaikeaa, olo on aiempaa ärtyneempi, tunnereaktiot voimakkaita ja kehossa on kremppoja ja pieniä kipuja. Puutteellinen palautuminen näkyy usein unihäiriöinä, unta on vaikea saada tai se keskeytyy yöllä tai herää liian aikaisin. Stressin aiheet pyörivät mielessä ja on vaikeaa rauhoittua ja rentoutua.

Työ kuormittaa meitä aina jonkin verran

Työ kuormittaa meitä aina jonkin verran eikä lyhytaikaisessa stressissä ole mitään vaarallista. Sen sijaan pitkäaikainen toistuva ja voimakas stressitila voi saada elimistön jatkuvaan valmiustilaan ja jopa unohtamaan, miten palautua.

Pitkäaikainen multitaskaaminen, asiasta toiseen hyppiminen, liian lyhyt uni ja taukojen puuttuminen altistavat itse aiheutetulle keskittymiskyvyn häiriölle, ADT:lle (attention defisit trait). Aivotutkijat kuvaavat sitä aivojen palohälytykseksi, jota ei saa pois päältä.

ADT saattaakin olla taistele tai pakene -tilan pitkittynyt muoto (Huotilainen, Moisala 2018). Tilan tunnistaa siitä, että keskittymiskykyä vaativaa työtä ei kykene tekemään keskeyttämättä itse itseään. Mieleen tulee jatkuvasti tekemättömiä asioita. Elimistö on varuillaan ja valmiina hätätehtäviin. Tässä tilassa ihminen säheltää, virheitä sattuu ja suurten kokonaisuuksia hahmottaminen on vaikeaa.

Henkinen kuormitus korostuu asiantuntijatyössä

Tilastokeskuksen mukaan puolet naispalkansaajista kokee viikoittain väsymystä ja univaikeuksia. Miehistä näin kokee joka kolmas. Henkisen kuormittuneisuuden oireet ovat tavallisempia vaativaa asiantuntijatyötä tekeville ja esihenkilöille, kun taas fyysisen kuormittuneisuuden oireita kokevat useammin työntekijät ja alemmat toimihenkilöt.

Jokainen yksilö voi vahvistaa keskittymiskykyä ja samalla omaa muistiaan ja hyvinvointiaan arkipäivän teoilla niin työssä kuin vapaa-aikanakin. Työpaikalla työn voimavarojen vahvistaminen ja työn kehittäminen lisäävät palautumismahdollisuuksia vähentämällä kuormitusta ja tehostamalla työntekoa.

Käytännönläheisessä palautumisvalmennuksessa opit, millainen on palauttavia hetkiä sisältävä työpäivä ja vapaa-aika. Saat vinkkejä keskittymiskyvyn vahvistamiselle ja ylivireystilan purkamiselle.

Tahdotko tietää lisää palautumisvalmennuksista tai muista työkyvynjohtamisen ja työhyvinvoinnin valmennuksistamme?

Kerromme mielellämme lisää valmennuksistamme! 

Ota yhteyttä tai jätä tarjouspyyntö: Minna Kajanne 040 833 8053, minna.kajanne@hrlegal.fi tai koulutus@hrlegal.fi.

Tutustu palveluihimme

Työkyvynjohtamisen ja työhyvinvoinnin valmennukset

Työstä palautumisvalmennus

Puolen päivän 3 h tai kokopäivän 7 h valmennuksia tai inspiraatioluentoja 1 – 2 h. Valmennukseen sisältyy suunnittelutapaaminen ja toiveiden mukaan etukäteistehtäviä sekä tehtäviä arkeen. 

Räätälöidyt valmennukset

Räätälöimme organisaatiollenne sopivan kokonaisuuden. Valmennuksiin on mahdollista yhdistää myös juridiikkaa. 

Kysy lisää meidän suosituimmista tuotteista!

Työyhteisötaidot valmennukset tai työpajat

Työyhteisötaidot valmennus tai työpajat voidaan kohdentaa koko henkilöstölle tai vain esihenkilöille. Työyhteisötaitojen avulla…

Valmennuksien tai työpajojen kesto 3 h tai 7 h. 

Työhyvinvoinninjuridiikkaa

Työhyvinvointityön pohja tulee juridiikasta. Työlainsäädäntö asettaa raamit toiminnalla. Työsuojelu- ja työturvallisuusvastuut ovat keskiössä ja viime vuosina myös kuormittuminen työssä tai epäasiallinen kohtelu taikka häirintä ovat näytelleet isoa roolia organisaatiossa. Valmennus yhdistää juridiikkaa ja työhyvinvoinnoin kokonaisuutta. Valmennukset 3 h tai 7 h. Lisäksi toteutamme inspiraatioluentoja.