Webinaarit ja tilaisuudet

Valmentava johtaminen ja direktio-oikeus – mahdoton yhtälö?

Kirjoittanut HR Legal | 27.6.2023

Katso tallenne

 

 

 

Tilaisuuden tiedot

Työelämän, johtamisen ja hybridityön nopea murros viime vuosina on asettanut haasteita lähiesihenkilötyölle. Hybridityöskentelyn myötä roolit työyhteisössä ovat kokeneet muutoksia ja työntekijät ottavat entistä enemmän omia vapauksia työskentelyynsä. Työntekijät saattavat vältellä toimistolla työskentelyä tai epämukavia työtehtäviä, unohtaen sen, että työnantaja voi edelleen määrätä mitä töitä työntekijän tulee tehdä työajallaan ja missä pääasiallinen työpiste sijaitsee. 

Vaikka itseohjautuvuus on monessa työyhteisössä unelmatilanne, tällä hetkellä työntekijät ottavat jopa liikaa omaa tilaa työskentelylleen ja määrittelevät monessa tapauksessa itse oman työskentelytapansa. Tänä päivänä työnantajalta vaaditaankin rohkeutta puuttua tilanteeseen jämptisti niin, että työntekijä ymmärtää oikeuksiensa lisäksi myös velvollisuutensa työyhteisössä.

Samalla, kun esihenkilön tulisi olla jämäkkä ja osata edellyttää työntekijältä toimimista perustehtävänsä ja tiimien pelisääntöjen mukaisesti, hänen tulisi osata tehdä se valmentavalla johtamistyylillä. Se, miten esihenkilö kommunikoi ja miten hän osaa mukauttaa vuorovaikutustaan erilaisten ihmisten kanssa, rakentaa luottamusta yksilötasolla ja luo arvostetuksi tulemisen tunteen työntekijälle. Tämä mahdollistaa haastavienkin keskusteluiden onnistumisen ja luo tiimiin avoimuuden ja hyväntahtoisuuden ilmapiirin, jossa yhdessä löydetään ratkaisut arjen työn sujumiseen.

Elokuun maksuttomassa aamupalatilaisuudessa keskustellaan valmentavan johtamisen ja direktio-oikeuden yhdistämisestä työnantajanäkökulmasta – mitä tehdä ja miten, kun työntekijän itseohjautuvuus menee liian pitkälle? Entä jos tilanne menee siihen pisteeseen, ettei työntekijä suostu tekemään enää töitä työnantajan ehdoilla? Tilaisuudessa puheenvuoron saavat HR Legalin asiantuntijat Anastasia Strandberg sekä Tuija Aro.  

Aiheeseen johdattelevia kysymyksiä, joihin tilaisuudessa saadaan vastauksia:

 

  • Mitä tehdä, kun työntekijän itseohjautuvuus menee liian pitkälle?
  • Miten pitäisi johtaa muuttuvaa tilannetta, kenellä on nyt valta?
  • Mitä tehdä, kun työntekijä ei suostu tulemaan töihin?
  • Mitä tehdä, kun työntekijä jää ”pahamielisaikulle”?
  • Mistä rohkeutta käyttää direktio-oikeutta, kun samaan aikaan on osaajapula?
  • Saako avainhenkilö ladella omat säännöt?
  • Miten luoda luottamusta esihenkilöille siitä, että puuttumalla toimitaan oikein ja suojataan työyhteisöä?
  • Miten puuttua inhimillisesti ja arvostavasti?

Yhteenveto


Milloin:
 Torstaina 31.8.2023 klo 810. Etäosallistujille striimaus alkaa klo 8:30.

Missä: Aamupalatilaisuus järjestetään Tampereella MOW Supernovassa. Puheenvuorot striimataan etäosallistujille Streamhubin välityksellä.

Ilmoittaudu mukaan paikan päälle maksuttomaan aamupalatilaisuuteen viimeistään 28.8.2023. Ilmoittautuminen etäosallistujille sulkeutuu 30.8.2023.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

Tilaisuuteen liittyvissä kysymyksissä ole meihin yhteydessä sähköpostitse: koulutus@hrlegal.fi