Räätälöidyt organisaatiokohtaiset valmennukset

Joustavat valmennuskonseptimme ovat aina räätälöitävissä erilaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Esihenkilö/esimiesvalmennuksiin voidaan myös yhdistää organisaationne omia pelisääntöjä, arvoja tai strategisia linjauksia.  

Esihenkilöiden osaamisen kehittäminen on systemaattista työtä

Yhdessä keskustellen, käytännön harjoitteita tehden. Esihenkilötyön pelisääntöjä rakentaen. Organisaatioiden tulee päivittää esihenkilöidensä osaamista systemaattisesti, jotta esihenkilöillä on osaaminen ja varmuus toimia arjessa.
Esihenkilövalmennukset tarjoavat esihenkilöille myös mahdollisuuden verkostoitua keskenään ja saada itselleen arjessa kannattelevan viiteryhmän ja tukiverkoston. Muuttuvassa maailmassa esihenkilövalmennus tarjoaa esihenkilöille tukea rakentaa omaa johtajuutensa polkua ja siten toimia omien tiimiläistensä valmentavana johtajana. Valmennussarjamme räätälöidään aina asiakastarpeen mukaan. Valmennusmoduuleissa pyritään aina käsittelemään ja rakentamaan juuri teidän käytäntöjänne arjen tueksi.

Keskusteluiden pohjaksi olemme rakentaneet 4 eri kokonaisuutta, joiden pohjalta voimme yhdessä lähteä rakentamaan juuri teille toimivinta kokonaisuutta teemojen ja toteutustapojen suhteen. Valmennukset koostuvat lähtökohtaisesti moduuleista, joissa yhdistetään teoriaa, harjoitteita ja henkilökohtaisen kasvun työkaluja, kuten henkilöarviointeja, ennakko- ja välitehtäviä.

Räätälöidyt ja valmiit valmennuskokonaisuudet

Räätälöimme valmennukset aina asiakkaan toiveiden mukaan. Räätälöityjen valmennusten lisäksi meiltä löytyy myös valmiita valmennusohjelmia kuten Osaava esihenkilö (3 x valmennus), Leader – vaikuttavaa esihenkilötyötä (5 x valmennus), Leader – inhimillinen johtaja (7 x valmennus). Valmennuksiin voidaan yhdistää myös coachingia tai työnohjausta sekä itsearviointeja. 

Tutustu palveluihimme

Esihenkilövalmennukset

Esimiehen oikeudet ja velvollisuudet haastavissa tilanteissa

  • Johdatus työlainsäädännön teemaan kokonaisuutta avaten; mitä esimiehen olisi hyvä tietää kokonaisuudesta?
  • Työnantajan/esimiehen direktio-oikeus ja sen käyttäminen
  • Esimiehen ja työntekijän yleisistä oikeuksista ja velvollisuuksista
  • Ennakoiva puuttuminen ja puuttumisen juridiikkaa


Kesto 0,5-1 pvä

Osaava esihenkilö x 3

  1. Esihenkilötyön perusta, esihenkilön oikeudet ja velvollisuudet
  2. Ennakoiva puuttuminen ja haastavat johtamistilanteet
  3. Esihenkilöiden vuorovaikutustaidot ja erilaisuuden johtaminen


Kesto: 3 x 0,5 pv/1 pv

Leader - vaikuttavaa esihenkilötyötä x 5

  1. Esihenkilötyön perusta, oikeudet ja velvollisuudet
  2. Esihenkilön rooli, valta ja vastuu
  3. Valmentava johtaminen ja vuorovaikutus
  4. Ennakoiva puuttuminen ja haastavat johtamistilanteet
  5. Toiminnan johtaminen – fokuksen johtaminen


Kesto: 5 x 0,5pv/1pv

Leader - inhimillinen johtaja x 7

  1. Erilaisuuden johtaminen
  2. Työyhteisötaidot
  3. Datasta toiminnaksi – fokuksen johtaminen
  4. Valmentava johtaminen ja vuorovaikutus
  5. Ennakoiva puuttuminen ja haastavat esihenkilötilanteet
  6. Yksilöistä tiimiksi, turvallisuus ja luottamus
  7. Esihenkilön itsetuntemus ja itsensä johtaminen

Kesto: 7 x 0,5pv/1pv