Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka tehtävänä on käyttää, hoitaa ja suojella valtion omistamia maa- ja vesialueita. Metsähallituksessa on sekä liiketoimintayksiköitä että budjettirahoituksella toimivat Erä- ja Luontopalvelut. Metsähallituksen Luontopalvelut hoitaa Suomen suojelualueverkostoa ja vastaa maksuttomista retkeilypalveluista. Sen budjetti hyväksytään eduskunnassa osana valtion budjettia ja tulosohjauksesta vastaavat Ympäristöministeriö ja Maa- ja metsätalousministeriö.
Samuli Sillman työskentelee Metsähallituksen Luontopalveluissa apulaisjohtajana. Hänen vastuullaan ovat erityisesti henkilöstö- ja talousasiat. Viimeiset vuodet Samuli on johtanut luontopalvelujohtaja Henrik Janssonin tukena mittavaa muutosmatkaa, mikä on pitänyt sisällään isoja organisaatiomuutoksia samalla, kun käytettävissä olevat eurot ovat olleet jyrkässä laskusuunnassa.
– Kun meille alkoi hahmottumaan miten mittava muutosmatka meillä on edessä, ymmärsimme nopeasti tarvitsevamme apua. Organisaatiomuutoksen kynnyksellä ilmassa roikkui monia kysymyksiä. Tarvitsimme HR:n ja juridiikan osaamista ja kumppaniksi rinnalla kulkijan, joka pystyy sitoutumaan meidän auttamiseemme, Sillman kertoo.
Metsähallituksen muutosmatkaa on nyt takana useampi vuosi ja muutosneuvotteluiltakaan ei ole vältytty. Koko tämän ajan HR Legal on ollut apuna varmistamassa, että toimitaan oikein ja tukemassa esihenkilöitä ja koko työyhteisöä. Esihenkilöitä on valmennettu ja irtisanotut ovat saaneet muutosturvavalmennusta.
– HR Legalista sain suosituksen, kurkkasin nettisivut ja soitin. Jokin siinä vain heti kolahti. Pystyin tekemään akuutin suorahankinnan ja myöhemmin HR Legal voitti kilpailutuksen ja yhteistyömme syveni.
– Harvassa paikassa homma toimii näin hyvin, että voi saada useampaa eri palvelua samalta luukulta ja tieto meille kulkee pääasiassa yhden henkilön kautta. Meille kyse ei ole ollut vain siitä, että noudatammehan lakia, vaan meille on ollut erittäin tärkeää myös se, että ihmiset saavat tarpeeksi tukea muutoksen myllerryksessä. Oma työni on helpottunut, kun yksi luotettava kumppani on vapauttanut aikaa ja energiaa muutoksen johtamiseen.
Muutosmatka on organisaatioissa aina myös oppimismatka, kun niin paljon uutta tulee eteen.
– Tämä on ollut iso oppimisprosessi itselle ja koko organisaatiolle. Kaikkien johtoryhmän jäsenten ja esihenkilöiden osaaminen on kasvanut valtavasti, mikä näkyy koko organisaatiossa parempana johtamisena.
– Vähän eri kuin vaikka autohuolto, ei siinä paljon kiinnosta mitä sille autolle tehdään eikä siihen itse osallistu, kun tässä taas on oltu mukana vahvasti joka hetki. Ammattilaisten kyydissä on ollut onneksi turvallista.
Samuli suosittelee vastaavanlaista tukea ja osaamista kaikille organisaatiolle, jotka ovat isojen muutosten edessä ja omat resurssit eivät riitä.
– Henkilöstöasiat eivät ole sellaisia, joita kannattaa hoitaa kylmiltään ja vähän kuin testata tai harjoitella. Ammattilaisen avulla tehdään oikein ja inhimillisesti ja muutoksen hallinta helpottuu.
– Hengitän ja voin hyvin, siitä iso kiitos kuuluu HR Legalille, päättää Samuli.