Blogi

Mitä tarkoittavat Interim ja Interim HR -palvelu?

Kirjoittanut HR Legal | 1.7.2024

Sana interim tulee latinan kielestä ja tarkoittaa väliaikaista ja määräaikaista. Interim-sanaa käytetään nykypäivänä kuvamaan tilanteita, joissa organisaatio hankkii osaamista palveluna sen sijaan, että henkilö palkattaisiin omille palkkalistoille.

Interim-palvelut tarjoavat organisaatioille mahdollisuuden saada nopeasti ja joustavasti käyttöönsä tarvitsemaansa johtaja- ja asiantuntijatason osaamista ilman pitkäaikaista sitoutumista tai raskaita rekrytointiprosesseja.

Samaa tai samantyyppistä palvelua tarjoavat yritykset saattavat käyttää palvelusta muitakin termejä interim-sanan sijasta tai sen rinnalla. Puhutaan esimerkiksi HR:n ulkoistamisesta tai osaamisen vuokraamisesta. Me käytämme palvelustamme nimeä Interim HR -palvelu, mistä käy mielestämme parhaiten ilmi se, että kauttamme saa kokeneen HR-ammattilaisen johto- ja asiantuntijatehtäviin.

Interim HR -palvelun eduista ollaan yhä tietoisempia ja se on vakiinnuttanut asemansa osana suomalaisten organisaatioiden HR-strategiaa.

Tähän on vaikuttanut organisaatioiden lisääntyneet tarpeet ja toiveet joustavuuteen, nopeuteen ja kustannustehokkuuteen liittyen sekä erikoisosaamiseen tarve

Missä tilanteissa Interim HR -palvelua hyödynnetään?

Organisaatiot hyödyntävät Interim HR -palvelua hyvin vaihtelevissa tilanteissa. Yhdistäviä tekijöitä on kuitenkin paljon: yritys on kasvu- ja kehityshaluinen, halutaan olla ketteriä ja mukautua muutoksiin nopeasti ja kustannustehokkaasti. Usein tilanteita yhdistää myös kiire – osaamista tarvitaan nopealla aikataululla.

Yleisimmät tilanteet:

  • Avainhenkilön irtisanoutuessa tai muissa henkilövaihdostilanteissa
  • Vanhempainvapaa tai muu pitkäaikainen poissaolo
  • Tarve kehitys- ja muutosprojektin vetäjälle
  • Tarve tietylle osaamiselle
  • Työtä on liikaa, mutta ei tarvetta kokopäiväiselle työntekijälle
  • On tullut aika perustaa HR-toiminto ja tähän tarvitaan osaamista, muttei vielä tiedetä pidemmällä ajalla millaisella profiililla osaaja tarvitaan, kun toiminto ja perusprosessit on rakennettu.

 

Miten organisaatio hyötyy Interim HR -palvelun käyttämisestä?

Listasimme yleisimpiä hyötyjä, joita omat asiakkaamme ovat nostaneet esiin.

 

Asiantuntemus ja kokemus

  • HR-ammattilaiset tuovat mukanaan objektiivisen näkemyksen sekä laajan kokemuksen ja asiantuntemuksen, jota voi olla vaikeaa saavuttaa rekrytoimalla yksittäisiä henkilöitä.


Ajan säästö

  • HR-ammattilainen vapauttaa yrityksen johdon ja muiden avainhenkilöiden aikaa, jolloin he voivat keskittyä ydinliiketoimintaan ja strategiseen suunnitteluun. Tarvittaessa HR-ammattilaisen kokemusta voi voidaan hyödyntää suunnittelussa henkilöstöjohtamisen näkökulmasta.

HR:n ja liiketoiminnan kehittyminen

  • Interim HR -ammattilaisella on kokemusta eri toimialoilta ja erilaisista organisaatioista.

Nopeus

  • Apu järjestyy nopealla aikataululla ilman pitkiä rekrytointi- ja perehdytysprosesseja.

Joustavuus

  • Muutokset palvelun toteutukseen, laajuuteen ja kestoon onnistuvat joustavasti.

Kustannustehokkuus

  • Maksetaan vain käytetystä ajasta, osa-aikaisesti tai kokoaikaisesti, ei sivukuluja.

Riskittömyys

  • Ei pitkäaikaista sitoutumista yhden henkilön osaamiseen ja työpanokseen.

 

Vinkit palvelun hankkimiseen

Edellä on mainittu missä tilanteissa palvelua hyödynnetään ja mitä hyötyä siitä on saatu. Palvelun kokeileminen voi silti mietityttää.

Kumppanin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota muun muassa toimitusvarmuuteen, joustavuuteen ja referensseihin. Erot hinnoittelumalleissa kannattaa selvittää ja tehdä kumppanin kanssa kirjallinen sopimus.

Tarvetta HR-osaamisen vuokraamiselle kannattaa arvioida huolellisesti ja määritellä resurssitarve tarkasti. Tilannetta voi olla hyvä sparrata asiantuntijan kanssa, autamme pohdinnassa: Onko HR-osaamisen hankkiminen palveluna paras vaihtoehto vai sittenkin rekrytoiminen? Molemmissa vaihtoehdoissa voimme auttaa!